Jalkakäytävällä edessäni näen nuorukaisen, melkein pojan ja pysähdyn katsomaan häntä. Koska hänellä on käsinkudottu korvaläpällinen pipo päässä, sellainen, joita inkat käyttävät Etelä-Amerikassa. Täsmälleen samanlaiset perinteiset koristekuviot, malli ja muoto. Minun on pakko puhutella häntä, vaikka on jo aamuyö. Hän kääntyy minuun päin, käsivarrellaan pino sanomalehtiä ja saan selville, että hän puhuu englantia. Silloin näen hänen kasvonsa läheltä. Näen ihon tasaisen ruskean värin, kulmikkaat leukaperät, jotka kapenevat selkeämuotoiseksi, melko kapeaksi, mutta voimakkaaksi leuaksi. Katson hänen tummanruskeita, mantelinmuotoisia silmiään joiden yläpuolella kaareutuvat täydelliset, tummat kulmakarvat.
Aivan ilmielävä inkapäällikön nuorin poika on pysähtynyt siihen öiselle kadulle, olen ihmeissäni.
Kysyn, onko hän inka vai kotoisin jostain muualta Etelä-Amerikasta. Hän vastaa ei, olen Nepalista. Mutta entä tuo myssy, minä intän. Hän kertoo, että sellaisia kudotaan Nepalissa, inkoista hän ei tiedä. Tarkastelen hänen nenäänsä, eikä se ole mitenkään kyömy, ei lainkaan inkanenä. Vaan se on suora, melko pieni ja kapea. Vain sieraimet ovat voimakkaan pyöreät ja keskellä sievä pieni nenännipukka. Hän on Himalajan poikia ja mielettömän kaunis. Kun hän nostaa piponsa pois päästä, alla on lyhyeksi leikatut melkein mustat, suorat hiukset. Minun hiukseni ovat samannäköiset kuin ne olivat ensimmäisen opiskelijakorttini kuvassa ollessani 20-vuotias.
Hän kertoo opiskelleensa jo kaksi vuotta Tampereella ja jakaa työkseen lehtiä, joita on jossain kaapissa vielä paljon jakamatta. Hän on varmasti jo melkein 20-vuotias, vaikka näyttää aivan pojalta. Alkuperäiskansojen ihmisethän ovat sellaisia, ikää on vaikea määrittää, oli nuori tai vanha. Mieleeni tulee ajatus, asia, jota olen etsinyt koko tämän illan ja yön. Hänellä on kaulassaan nippu avaimia ja hän avaa ulko-oven. Kysyn, voinko tulla rappuun ja vaikka auttaa häntä työssä. Koska on myöhä, melkein neljä ja hänen pitää päästä nukkumaan ennen kuin päivän luennot alkavat. Hän päästää minut porrashuoneeseen mutta sanoo, että tekee työn yksin nopeammin.
Silloin minä lopulta kerron nuorukaiselle, mitä häneltä toivon saavani.
Olen höpissyt koko ajan kaikenlaista, haisen tupakalle ja alkoholille, vaikka en olekaan humalassa. Pyytelen jo etukäteen anteeksi, että toivomukseni on varmasti törkeä tai ainakin hyvin sopimaton, mitä sanoja nyt keksinkään englanniksi. Hän on kuunnellut tarinoitani jo ulkona ja tietää myös sen, että tunnen nepalilaisen perheen omasta talostani, heidät, joilla on Katmandu-ravintola. Nuori mies ei tunne juuri näitä maanmiehiään.