Oli iltapäivä, kuljin kohti kotiani päässäni vanha, musta vintage-kaupasta ostettu knalli jonka nauhassa mustavalkoinen harmaalokin sulka. Hattua ja sulkaa olin käyttänyt koko sen kesän. Aivan odottamatta kulman takaa vastaani käveli hämmästyttävä hahmo, kuin 60 vuoden takaa. Mies, jonka päässä oli hieno harmaa knalli.
Tiesin heti että juuri tuollainen on oikea knalli, jonka kupu on matalampi kuin oman hattuni. Pysähdyin katsomaan ensin knallia ja vasta sitten miehen hahmoa. Mies käveli eteenpäin rauhallisesti, arvokkaan määrätietoisesti sivuilleen vilkuilematta. Iältään mies oli ehkä yli viidenkymmenen, sitä oli vaikea sanoa. Hiukset lyhyet, hieman harmaantuneet ja hyvin leikatut. Yllään hänellä oli harmaa puvun takki ja hieman vaaleammat housut, nekin harmaat. Takin alla oli valkoinen paita ja kauluksessa sellainen tumma solmuke, jota on käytetty vanhoissa elokuvissa. Oikeassa kädessään mies piti ruskeaa vanhanaikaista nahkasalkkua, joka paksuudesta päätellen ei sisältänyt paljoakaan. Vain sateenvarjo puuttui koska ei ollut sateen uhkaa. Jos hänellä olisi varjo ollut, sekin olisi varmaan harmaa, tumma tai musta. Kengät olivat myös ruskeata nahkaa.
Koko herrasmies oli aivan täydellinen, hatusta housuihin asti harmaan eri sävyissä. Väri, josta niin pidän. Jossa valkoinen ja musta, hyvä ja paha ovat yhtyneet, tasapainossa.. Hän oli jollakin tavoin täysin määrittämätön, iältään tai ammatiltaan. Lopulta jäin tuijottamaan vain knallia. Mies lähestyi ohittaakseen minut. Sitten laskin katseeni knallista hänen silmiinsä. Pienen hetken kuluttua hänkin katsoi suoraan minua silmiin. Minä hymyilin hyvin kevyesti, silmilläni ja nyökkäsin hatullani. Mies vastasi ilmeellään ja tervehti nyökkäämällä lähes huomaamattomasti mutta selvästi. Ikään kuin meillä olisi ollut jokin yhteinen salaisuus. Kohtaaminen oli nopeasti ohi, mies jatkoi matkaa ohitseni päätään kääntämättä. Kun käännyin ympäri katsoakseni hänen peräänsä häntä ei näkynyt enää missään.
Sellaista hienoa harmaata herrasmiestä en muista koskaan missään kaupungissa nähneeni. En edes Stockmanin kulmilla missä niin voisi olettaa. Jossain brittielokuvassa hänenkaltaisiaan kyllä oli. Mutta elävänä edessäni, silmiini katsoen, en ikinä. Minuun jäi outo, mystinen tunne jostain tärkeästä. Oliko tuo hahmo ja hänen tervehdyksensä jokin hyvä viesti minulle, hyväksyminen tai vihje paremmasta ajasta elämässäni. Valitettavasti oman hattuni olen myöhemmin myynyt rahapulassa Palermon kirpputorilla, mutta lokinsulkia minulla on tallella uutta hattua varten.